Kiipeilyssä käytetään ydinmantteliköysiä. Se tarkoittaa sitä, että kuorman kestävä osa ydin (yleensä valkoinen) on suojassa putkimaisen punotun kuoren eli manttelin sisällä. Jos mantteli vaurioituu niin että ydin näkyy, köysi on lähtökohtaisesti poistettava kiipeilykäytöstä tai katkaistava rikkoutunut kohta pois.
Köyden tallomista pidetään hyvästä syystä huonona tapana. Mitä enemmän köyden sisään jauhaa hiekkaa ja muita roskia, sitä jäykemmäksi ja hiekkapaperin lailla kalliita metallilaitteita kuluttavaksi köysi tulee. Hiekansirujen köyttä sisältä päin heikentävää vaikutusta ei taida olla osoitettu, mutta sitäkään riskiä ei kannata ottaa.
Sen sijaan kiveniskemät ja nirhaumat saattavat yllättävästi aiheuttaa ytimeen vaurioita ilman, että mantteli pahemmin puhkeaa. Köysi on syytä käydä ajoittain läpi paitsi visuaalisesti, myös tunnustelemalla ydintä manttelin läpi. Köyden on taivuteltaessa tunnuttava joka kohdasta yhtä jäykältä.
Varsinaisessa kalliokiipeilyssä käytetään dynaamista köyttä. Sellainen joustaa niin paljon, ettei selälle tai ankkurille tule liian suurta iskua, vaikka kiipeilijä putoaisi löysänä olevan köyden varaan. Normaalisti rope access -toiminnassa käytetään vähemmän joustavia, semistaattisia köysiä. Ne ovat parempia laskeutumiseen ja nousemiseen, mutta silloin on pidettävä hyvä huoli, että köydessä ei ole löysää, vaan sen varassa enemmän tai vähemmän roikutaan koko ajan. Tästä lisää tuonnempana (putoamisen pysäyttämisestä). Semistaattisen kiipeilyköyden on täytettävä standardi EN1891 ja oltava CE-merkitty.
Semistaattisen köyden turvallisuus laskeutumisessa perustuu pitkälti siihen, ettei köysi hankaa niin pahasti kalliota tms. vasten kun sitä kuormitetaan vaihtelevasti. Laskeutuminen, nousemisesta puhumattakaan, saa kuitenkin vähäjoustoisemmankin köyden hinkkamaan edestakaisin.