Categories
Uncategorized

Valjaista

Tuomas Pöysti 2020

Tutkitaanpa valjaita kiipeily- ja muiden korkeuksissa tehtävien seikkailutouhujen ohjaamisen kannalta. Vaikka tarina kulkee kenties epäkiinnostavien työvaljaiden kautta, malta silti lukea. Kaikessa on nimittäin yhteisenä tekijänä ihmisen takapuolen ja maapallon väkivaltaisen kohtaamisen estäminen. Kumpikaan osapuoli ei välitä siitä, oltiinko töissä vai huvituksissa.

Valjaat ovat äkkiseltään yksinkertainen väline: niillä saadaan ihmiseen yksi tai useampi kiinnityspiste. Mutta jo tässä piilee ensimmäinen huolimattoman kielenkäytön aiheuttama sekaannuksen paikka: mitä tarkoitetaan kiinnityspisteellä?

Ei nimittäin riitä, että kiinnityspiste on riittävän luja niin, että jonkin standardin mukaisella testillä sille saadaan tarpeeksi korkea murtolujuus. Myös pisteen sijainnilla valjaiden käyttäjän kehoon nähden on merkitystä.

Putoamissuojaus

Valtaosa korkean paikan töistä tehdään putoamissuojainvaljaiden (fall arrest, EN 361) avulla varmistettuna. Tällöin joko ylipäätään putoamisvaaralliselle paikalle pääseminen tai ainakin maahan asti putoaminen on estetty jonkinlaisella kytköksellä valjaiden ja ankkurin välissä. Jälkimmäisessä, putoamisen pysäyttävän järjestelmän (fall arrest) tapauksessa, täytyy kytköksessä olla jonkinlainen nykäyksenvaimennin (shock absorber).

Työtä tehdessä putoaminen on aina onnettomuus. Valjaat ja nykäyksenvaimentimella varustettu liitosköysi estävät itse putoamisesta aiheutuvan vakavan loukkaantumisen, mutta todennäköisesti putoava työläinen kolhiutuu matkallaan köyden varaan. Tällaisia putoamisia harjoitellaan yhtä vähän kuin auton turvavyön pysäyttämäksi tulemista, ja putoamissuojaimen pysäyttämä tarvitsee käytännössä aina apua tilanteesta pois pääsemiseen.

Putoamissuojainpisteet sijaitsevat valjaissa aina rinnassa (sternal) tai yläselässä (dorsal). Kummankaan varassa roikkuminen ei tunnu kovin sankarilliselta, eikä siinä asennossa ole tarkoituskaan pystyä tekemään juuri mitään muuta kuin pysyä hengissä kunnes apu tulee. Sanomattakin lienee selvää, että valjaiden täytyy olla kokovaljaat; sellaiset, joissa on jonkinlainen yläkehon sitova osa.

Petzlin neuvoja putoamisen pysäyttävän järjestelmän kiinnittämiseen (Linkki on lopussa) Petzl

Yllä olevista kuvista hahmottaa hyvin, miksi navan paikkeilla eli kehon painopisteen tienoilla olevan pisteen (ventral) varaan putoaminen ei ole kovin ergonomista, ellei ole pudotessaan oikeassa asennossa.

Asemointi

Töitä tehdään myös mukavammassa asennossa roikottavien valjaiden varassa. Tällöin puhutaan asemointivaljaista (work positioning). Asemointipiste on tyypillisimmin navan kohdalla (ventral, EN 813), mutta niitä on myös valjaiden sivuilla ja alaselässä (EN 358) – kaikki yleensä valjaiden alaosan vyön korkeudella. Tällaisia valjaita käyttävät etenkin köysiteknikot.

Ote Petzl Avao Podin käyttöohjeista (Petzl).

EN 813 -tyyppinen piste, joka muistuttaa kalliokiipeilyvaljaiden ainokaista pistettä, on erityinen sikäli että sen varassa laskeudutaan ja noustaan köydellä. Tässä yhteydessä voidaan karkeasti niputtaa EN 813 ja EN 358 -pisteet asemointipisteiksi.

Köysiteknikko käyttää tarkkaan ottaen kahta toisistaan riippumatonta (köysi)järjestelmää: työ- ja varmistusjärjestelmiä. Työjärjestelmä on asemointia varten. Tyypillisesti teknikko laskeutuu ja kenties nousee työköyttä käyttämällä. Työköysi on ideaalisti ajatellen koko ajan kireällä, joten sen varaan ei voi pudota.

Köysiteknikko voi myös kiinnittyä rakenteeseen lehmänhännällä, joka myöskin on kiinnitetty valjaiden asemointipisteeseen. Kuten kalliokiipeilyssäkin, lehmänhännän pitäisi olla koko ajan kireällä; se ei saa olla putoamisen pysäyttävä järjestelmä. Tämä liittyy sekä nykäysvoimiin että valjaiden pisteeseen, joka ei ole tarkoitettu putoamisen pysäyttämiseen.

Köysiteknikko ei välttämättä ole koko aikaa valjaiden varassa. Hän saattaa esimerkiksi laskeutua rakennustelineelle tai kiivetä tikapuita, jolloin työjärjestelmänä ei ole ollenkaan köysi.

Varmistusjärjestelmä on siltä varalta, että jonkin teknisen tai inhimillisen virheen takia työjärjestelmä pettää ja teknikko putoaa. Tätä varten köysiteknikon valjaiden on toimittava kuten yksinkertaisempien putoamissuojavaljaiden ja pysäytettävä putoava teknikko mainittuun turvalliseen mutta avuttomaan pystyasentoon, tyypillisesti rinnassa olevan pisteen varaan.

Arboristit

Arboristit eli kiipeilivät puunhoitajat ovat hieman erikoistapaus työturvallisuuslain kannalta. Kaikissa EU:n jäsenmaissa laki vaatii köyden varassa tehtävissä töissä edellä mainitun kahden köyden järjestelyn. Arboristit kuitenkin käyttävät istumavaljaita, jotka siis eivät voi olla putoamissuojainvaljaat. Menetelmät ovat lähtökohtaisesti sellaisia, että arboristi on koko ajan työjärjestelmän varassa eli asemoituna.

Varmistusjärjestelmä on yksinkertaisesti jätetty pois, joten valjaiden yläosalle ei sikäli ole tarvetta. Tässäkään tapauksessa istumavaljaat eivät sovellu putoamisen pysäyttämiseen, ja etenkin arbotistien valjaissa asemointipiste on suhteellisen alhaalla – ne soveltuisivat putoamisen pysäyttämiseen luultavasti vielä huonommin kuin köysiteknikon valjaiden asemointipiste.

Petzl Sequoian EN 813 -piste on arboristien suosimaa siltatyyppiä. Tästä kuvasta näkee hyvin, miten silta on kiinnitetty oikeastaan reisilenkkeihin pikemmin kuin valjaiden vyöhön. Sequoian käyttöohjeesta, Petzl

Olen kuullut, että ainakin Isossa-Britanniassa on ennen brexitiä ehditty alkaa järjestää poikkeusta työturvallisuuslakiin. Olen kysynyt Suomen tilannetta Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta, mutta he eivät ymmärrettävästi ehdi vastata uteliaille sivullisille.

Kalliokiipeily

Kalliokiipeily on siitä erityinen laji, että luultavasti suurin osa ylipäätään ihmisille tarkoitetuista valjaista on kalliokiipeilyvaljaita – tarkemmin standardin EN 12277 tarkoittamaa C-tyyppiä eli istumavaljaita. Erityistä on myös se, että kalliokiipeilyssä putoaminen on normaalia ja sitä harjoitellaan aktiivisesti. Istumavaljaiden varaan siis todella voi olla turvallista pudota. Tätäkin lukiessasi useampi harrastaja ympäri maailmaa tekee niin, sekä yläköydessä että liidissä.

EN 12277 C -valjaissa kiinnityspiste on selvästi ylempänä kuin arboristien EN 813 -valjaissa. Petzl Calidrisin käyttöohjeesta, Petzl

Tästä ei ehkä kuitenkaan kannata vetää liian vikkeliä johtopäätöksiä. Mitä isompia liidipannuja ja mitä hankalammasta asennosta kiipeilijä ottaa, sitä enemmän hänellä todennäköisesti on valjaiden varaan putoamisesta kokemusta. Hänen kehonsa tietää kuinka toimia, kuinka pitää yläruumis ryhdissä ja miten jalat todennäköisesti kohtaavat seinän tai kallion heiluriliikkeen lopuksi. Kiipeilijällä on myös putoamiseen suhteutettu keskivartalon hallinta, jota ei aina edes muista aloittelijoilta puuttuvan.

Edelleen: kiipeilyseinät on yleensä suunniteltu niin, että putoaminen on suoraviivaista. Kun kiipeilijä etenee harrastuksessaan, hän siirtyy asteittain kohti hankalampia kallioita, joilla on osattava ottaa huomioon erilaisia heilureita ja mahdollisia sivusuuntaisia törmäyksiä.

Joka tapauksessa kalliokiipeily on esimerkki oman vastuun voimasta. Kun kyseessä ei ole työ tai kuluttajapalvelu vaan oma harrastus, jokainen on vapaa itse päättämään, milloin on valmis minkinlaiseen putoamiseen. Näin sen kuuluu ollakin.

Via ferrata – erikoinen tapaus

Via ferrata on mahtava mahdollisuus päästä vuorille ja edetä varmistettuna reittejä, joille ei kannattaisi muuten mennä. Juuri aloittelijoille myydäänkin EN 12277 C -valjaita, kypäriä ja nykäyksenvaimentimella varustettuja kaksoislehmänhäntiä. Näillä varmistuslaitteilla on oma standardinsa, EN 958.

Mutta mitä oikeasti tapahtuu, jos koskaan ennen valjaiden varassa riippumaton kiipeilijä oikeasti putoaakin istumavaljaiden varaan? Kaikki asiaa tuntevat ymmärtävät, että via ferratalla putoaminen tekee todennäköisesti pahaa jälkeä joka tapauksessa. Putoamismatkat saattavat olla pitkiä ja matkalla ehtii kolhiutua pahasti. Kun kaiken kukkuraksi jää roikkumaan holtittomasti istumavaljaiden varaan, on syytä toivoa, että helikopteri tulee paikalle pian.

Petzl Scorpion käyttöohjeesta: Via Ferrata -varmistuslaitteen käyttö. Petzl

En tarkoita väittää, että menetelmä olisi kelvoton. Kenties on ongelmallista vedota omaan vastuuseen, koska kyseessä on harvemmin vakava harrastus. On vain toivottava, ettei varmistus anna kellekään väärää turvallisuudentunnetta – putoaminenhan on turvallista samalla lailla kuin autolla kolaroiminen turvavyö kiinni.

Ehkäpä yritän tiivistää näin: oleellista on ymmärtää, ettei etenkään via ferrataa kannata liiaksi käyttää referenssinä kun suunnittelee putoamisturvallisuutta kuluttajapalveluun kuten kiipeilykurssille.

Ohjatut elämysryhmät

Ensinnäkin haluaisin korostaa, että kalliokiipeily ja EN 12277 C -valjaiden hegemonia vääristää hieman perspektiiviä. Tavallaan on erikoistapaus, että istumavaljaita ylipäätään käytetään putoamisen pysäyttämiseen. Kyllä, sitä tehdään enemmän kuin kiivetään köysiteknikoiden menetelmillä, mutta toisaalta

  • putoamista on yleensä harjoiteltu asteittain
  • putoaminen on hallittua ja melko samanlaisena toistuvaa
  • kiipeilijät toimivat omalla vastuullaan, harrastuksena.

Esimerkiksi korikiipeily on hyvin erilainen laji. Kukaan ei vakavissaan harrasta sitä. Tyypillisin korikiipeilijä on ensikertalainen jossain leirillä tai tyhy-päivässä. Lisäksi asento on hyvin erilainen, ja kuten sanottua, ensikertalaisen keho ei välttämättä osaa toimia oikein istumavaljaiden kanssa. On myös muita syitä käyttää putoamissuojainvaljaita joissa on piste yläselässä, kuten se, että vältetään köyttä nirhaisemasta kaulaa tai hartioita tai jäämästä käden alle.

Kannattaa erotella asemoiminen ja varmistaminen siitäkin huolimatta, ettei laki vaatisi erillisiä järjestelmiä näitä varten. Esimerkiksi yläköydellä varmistettavat puuhat on aina mahdollista tehdä putoamissuojainvaljailla. Tällöinhän kysymys on juuri putoamisen pysäyttämisestä. Voi tosin olla, että esimerkiksi kallio- tai seinäkiipeilijän laskeminen ei ole niin sujuvaa, jos piste on rinnassa eikä vyötäröllä.

Mutta vielä hankalampaa saattaa olla laskeutuminen. Jos laskeutumislaite on rinnan korkeudella, pystyseinällä on hankalaa nojata riittävästi taakse – reunan ylittämisestä puhumattakaan. Asentoa kannattaa vähintään kokeilla itse ja muistaa lisäksi antaa hieman tasoitusta ensikertalaiselle. On myös syytä huomioida esimerkiksi hiusten suurempi riski joutua laskeutumislaitteeseen.

Harvemmin on tarjolla kevyitä ja edullisia valjaita, joissa olisi laskeutumista varten asemointipiste edessä ja lisäksi rinnassa varmistuspiste. Ideaalisti ryhmälaskeuduttamisissa pitäisi käyttää köysiteknikoiden valjaita! Jos on syytä epäillä laskeutujan kykyä roikkua istumavaljaiden varassa (tai poikkeustapauksessa pudota istumavaljaiden varaan), on loogista kuljettaa varmistusköysi erillisten ylävaljaiden kautta. Tällöin on aina mahdollista ottaa laskeutuja varmistusköyden varaan niin, ettei yläruumis pääse väsyneelläkään roikkumaan.

Huomaa, että esimerkiksi pitkällä raskaana olevat (joiden osallistuminen ylipäätään on oma kysymyksensä) tarvitsevat yleensä putoamissuojavaljaat, joista puuttuu vyötäröhihna. Heille ei siis välttämättä ole edes tarjolla kunnollista asemointipistettä vaikkapa laskeutumislaitetta varten.

Petzl Newtonin käyttöohjeesta: huomaa miten tästä EN 361 -valjaasta puuttuu vyötäröhihna kokonaan ja esimerkiksi raskausvatsa mahtuu melko hyvin sekaan! Petzl

Via ferrataa puissa?

Sitten erikoisempi tapaus: Järjestän kursseja kiipeileville geokätköilijöille. Jatkokurssin aiheena on puukiipeilyn edistyneet menetelmät. Valitettavasti edistyneisiin menetelmiin on laskettava niinkin yksinkertainen asia kuin lehmänhännillä oksiin varmistaminen, minkä moni kuvittelee onnistuvan tuosta vain, kun kerran on satasia sijoitettu perusvälineisiin.

Edistynyttä siitä tekevät monet vaarat, joita touhuun väkisinkin liittyy. Kiipeilijän on ymmärrettävä putoamiskerroin ja nykäysvoimat sekä heiluriliikkeen vaarat. Putoaminen ei oikeastaan saa olla vaihtoehto. Tilanne on hieman sama kuin via ferratalla. 

Puussa ei välttämättä ole käytännöllistä käyttää via ferrata -settiä tai nykäyksenvaimentimia ylipäätään. Putoamiskerroin on joka tapauksessa pidettävä pienenä ja lehmänhäntiä tarvitaan myös asemoimiseen. Pieniin putoamisiin kuitenkin varaudutaan periaatteellisella tasolla ja siksi arboristin valjaat hieman paradoksaalisesti ovatkin EN 12277 C -valjaita huonompi vaihtoehto!

Jos kyseessä olisi työ tai elämystapahtuma, menetelmä olisi näillä välineillä mahdoton. Valmiiksi kiipeilyä osaavat sekä menetelmän vaarat ymmärtävät ja hyväksyvät harrastajat ovat eri asia. Mastoihin kiipeäviä asentajia varten on silti olemassa “viralliset” välineet tähänkin tarpeeseen: rinnan putoamissuojapisteeseen kiinnitettävät, takaisin kytkettävät ja nykäyksenvaimentimella varustetut lehmänhännät. Asemointia varten olisi oltava erilliset lehmänhännät, jolloin tarvittaisiin siis köysiteknikon monipuoliset valjaat. Jo näiden välineiden reilusti yli viidensadan euron hintalappu on useimmille harrastajille liikaa, kömpelöydestä puhumattakaan.

Lähteitä ja luettavaa

Petzlin ohje putoamisen pysäyttävän (fall arrest) pisteen valitsemiseen

Brittilaisen työturvallisuusviranomaisen teksti riipuntaonnettumuuksista

Iratan International Code of Practice (ICoP) 2014

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *