Categories
Uncategorized

Köysistä

Tuomas Pöysti 2020

Kerron tässä hieman kiipeilyssä käytettävistä köysistä. Kiipeilyllä tarkoitan niin kalliokiipeilyä harrastuksena kuin kaikkea köysien avulla tehtävää työtä ja ohjattua elämystouhua. Tässä tarkastelen asiaa etupäässä harrastajan ja ohjaajan näkökulmasta.

Ydinmantteliköydet

Kiipeilyssä käytetään eniten ydinmantteliköysiä. Ydinmantteliköydessä vähintään valtaosan kuormasta kantaa ydin, joka on suojassa putkimaisen manttelin peitossa. Ainakin mantteli on punottu. Joskus myös ydin on punottu (“double braid”), mutta Euroopassa myytävissä kiipeilyköysissä ydin on yleensä nippu irrallisia kierrettyjä naruja. Näitä on tyypillisesti 10-15 kappaletta.

Ydinmantteliköyden ruumiinavaus. Keltainen on EN 892 (single), valkoinen 11 mm EN 1891 A. EN 1891:n vaatima tunnistenauha näkyy kun katsoo tarkasti.

Manttelin tarkoitus on paitsi suojata köyttä, myös pitää köyden profiili pyöreänä. Tästä on apua kun köyttä käytetään laskeutumislaitteiden tai vaikka vinssien kanssa, solmitaan ja ylipäätään käsitellään. On olemassa teknologioita kuten Bealin Unicore, jossa ydin ja mantteli on osittain kiinnitetty toisiinsa. Näin mantteli ei liu’u ja köydestä tulee lujempi äärimmäisissä tilanteissa, joissa suuri osa köyden poikkipinta-alasta leikkautuu poikki.

Ydin on monessa suhteessa kuin luu. Se on vastuussa valtaosasta lujuutta. Jos se tulee näkyville, asiat ovat huonolla tolalla. Toisaalta sekä köyden ydin että luu voi vahingoittua ilman että päälle näkyy mitään kummallista. Köyttä on siis visuaalisen tarkastelun lisäksi tunnusteltava. Mikäli köysi ei ole tasaisen jäykkä vaan menee jostain kohdasta tiukemmalle mutkalle kuin yleensä, on oltava huolissaan ytimen kunnosta.

Köyden joustavuus

Euroopassa saa myydä kiipeilykäyttöön (tarkemmin putoamissuojaimeksi) vain CE-merkittyjä köysiä. CE-merkinnän voi saada kahden harmonisoidun standardin nojalla:

  • EN 892 (dynaaminen köysi)
  • EN 1891 (vähäjoustoinen köysi)

Dynaaminen köysi

Dynaamiset köydet ovat joko single-, half- tai twin-tyyppisiä TAI useamman tyyppisiä samaan aikaan. Single-köyttä on käytettävä yksin, half- ja twin-köysiä käytetään pareittain. Pareittain käytettäviä kutsutaan yleensä suomeksi puoliköysiksi. Twin-köysiä saatetaan sanoa kaksoisköysiksi, mutta niitä ei ylipäätään käytetä nykyisin kovin usein.

Dynaaminen köysi on hyvin joustavaa. Mainittu standardi (tai paljolti vastaava UIAA 101) ei aseta köydelle minkäänlaista vähimmäsimurtolujuutta. Hieman kärjistäen päin vastoin; köyden on aiheutettava mittauksissa mahdollisimman pieniä voimia. Dynaamisen köyden hyve on nimittäin vaimentaa putoamisen auheuttamia nykäysvoimia, kun köyden varaan pudotetaan toistuvasti hyvin rajusti 80 kilogramman testimassaa (tämä koskee single-köysiä).

Standardi vaatii ilmoittamaan ensimmäisen pudotuksen aiheuttaman voimapiikin suuruuden ja pudotusten määrän, jonka köysi testissä kesti ennen kuin lopulta katkesi. Voimapiikki ei saa ylittää 12 kN, ja useimmin se on käytännössä alle 9 kN. Single-köyden on kestettävä vähintään viisi pudotusta, ja myös testissä saavutettu pudotusten määrä on ilmoitettava. 

Tästä seuraa eräs sitkeä väärinkäsitys: usein kuulee väitettävän, että köydellä kiivettäessä olisi laskettava “isoja putoamisia” ja että standarditestissä saavutettu määrä olisi jonkinlainen valmistajan asettama raja näille oikean elämän putoamisille. Jos joku valmistaja näin käyttöohjeissaan sanoo niin totta kai, mutta itse en ole moista lukenut. Kyse on vain sandardin (ehkä hieman turhaan) vaatimasta testituloksia koskevasta informaatiomurusesta.

Itse asiassa esimerkiksi Petzl kehottaa poistamaan köyden käytöstä, jos se on kokenut yhdenkin ison putoamisen tai kuormittumisen (“… subjected to a major fall or load”). Tämä on vakioteksti, joka koskee useimpia Petzlin välineitä, eikä mitä tahansa liidiputoamista kannattane laskea tähän kategoriaan. Toisaalta: en missään tapauksessa väitä tietäväni, että köytesi tai Reversosi on kunnossa, vaikkei sen varaan olisi pudottu kertaakaan.

Dynaamisen köyden kunnosta varmistuminen on muutenkin hieman hankala asia. On totta, että etenkin rajuja putoamisia pursuileva käyttö “kuolettaa” köyden dynaamiset ominaisuudet. UIAA-testi olisi tietysti varma tapa selvittää köyden kunto, mutta sepä menetelmä tuhoaa köyden samalla kun selvittää, oliko se hyvä. On vain tunnusteltava, onko köyden varaan ikävää pudota ja itse arvioitava, joko olisi uusimisen aika. Kannattaa muistaa, että enimmät iskut (ja rajun jatkoa vasten hankautumisen) kokee muutama metri köyden päästä, joten lyhentäminen voi auttaa.

“Semistaattinen” köysi

EN 1891 -köysi on dynaamista köyttä vähäjoustoisempaa. Itse standardi ei tunne sanaa semistaattinen, mutta se on mielestäni oikein osuva termi. Omaa korvaani häiritsee se, että joskus kuulee semin unohtuvan ja puhuttavan staattisesta köydestä.

Omistan vinssiä varten 10 mm dyneemaköyttä. Se on staattista. Vähäjoustoisten köysien joustavuutta mitataan seuraavasti:

  1. Ripusta köyden varaan 50 kg punnus ja mittaa köyden pituus L1
  2. Lisää köyden varaan toinen, 100 kg punnus ja mittaa köyden pituus uudestaan, L2
  3. Laske köyden venymä: (L2-L1)/L1

Dyneemaköyteni venymä on selvästi alle prosentin. Köysi on tarkoitettu purjehdukseen, missä tietyissä sovelluksissa kaikki köyden venymiseen kuluva energia on pois purjeiden tehosta. 

Semistaattiisten köysien (EN 1891) venymä on aina useita prosentteja (tosin standardin mukaan alle 5%). Standardi nimittäin vaatii myös vähäjoustoiselta työköydeltä iskunvaimennusominaisuuksia. Taas hieman paradoksaalisesti EN 1891 -köysi saa tuottaa vain puolet siitä iskuvoimasta, mitä EN 892 sallii dynaamiselle köydelle. Toki testikin on paljon miedompi, mutta silti sen verran raju, että vaikkapa putoamiskertoimella 0,2 (kahden metrin putoaminen kymmenen metrin köyteen) ei ole vaaraa selän vaurioitumisesta. EN 1891 -köydellä voi oikein hyvin yläköysikiipeillä, eikä köyttä edes tarvitse pitää aivan kireällä.

Tällaista dynaamista ominaisuutta ei saa aikaan kovin vähäjoustoisella köydellä. Siispä semistaattinen on todella vain semisti staattinen ja usein oikeastaan hyvinkin joustava. Näin EN-standardi tarkoittaa suojella köysiteknikoiden turvallisuutta. Tätä on kritisoitu, sillä köyden ei tarvitsisi kantaa näin isoa vastuuta nykäysvoiman rajoittamisesta, kun kyseessä on joka tapauksessa koko köysijärjestelmän ominaisuus (nykäyksenvaimentimet jne.).

Eräs suurimmista ongelmista joustavuudessa on se, että köysi hankautuu enemmän vaikkapa kalliota vasten. Jo kahden prosentin venymä tarkoittaa sitä, että 30 metrin köysi venyy yli puoli metriä, kun sen varaan asettuu iso ihminen. Käytännössä kaikissa EN 1891 -köysissä venymä on suurempi.

Jos Olhavan laatalla varmistaa laskeutujaa 4% joustavalla köydellä ja laskeutuja päästää loppumetreillä irti laskeutumisköydestä, pelkästään varmistusköyden venymän takia tulee pari metriä pudotusta. Dynaamisen köyden venymä on omien mittausteni mukaan lähemmäs kymmenen prosenttia, jolloin putoava laskeutuja jojottaa viisi metriä. Plus molemmassa tapauksessa kaiken sen, mitä järjestelmässä on käytännön syistä löysää. Korostettakoon että kaksikaan metriä ei mielestäni ole ihan vähän.

EN 1891 vaatii myös staattisen vähimmäislujuuden, joko 22 kN tai 18 kN riippuen köyden tyypistä (A tai B) tai solmittuna vastaavasti 15 kN tai 12 kN. Luvut saattavat vaikuttaa pieniltä, kun esimerkiksi kalliokiipeilyyn tarkoitetuilta sulkurenkailta (EN 12275) vaaditaan 20 kN ja nauhalenkeiltä (EN 566) kuuluisat 22 kN.

Mistä köyden tyypin tunnistaa?

Jälleen vastaus on vähän tylsä: Lue käyttöohje tai köyden päässä oleva valmistajan tarra.

Joustavuutta ei kovin hyvin tunne käsissään, ellei venyttele useamman metrin pätkää köyttä. Siltikin pehmeimmät EN 1891 -köydet saattavat tuntua hyvin dynaamisilta. Esimerkiksi arboristien suosimat, helposti pleissattavat köydet ovat hyvin löysämanttelisia ja notkeita ja antavat hyvin erilaisen sormituntuman kuin suosituimmat, halvat ja jäykät semistaattiset tai kuivakäsitellyt, liukkaat dynaamiset.

UIAA on yrittänyt standardilla UIAA 107 auttaa köysien tunnistamista. Tämä standardi koskee vähäjoustoisia köysiä ja oikeastaan sanoo vain, että köyden on täytettävä EN 1891 vaatimukset ja:

a. The sheath shall have one main colour, which shall be at least 80 % of the visible surface (any colour is possible).
b. Contrasting spiral threads are allowed, spiralling in one direction only, having a maximum of two colours.

Muuten hyvä, mutta harrastekiipeilyjärjestö UIAA on tosiaan yrittänyt vaikuttaa semistaattisten köysien väriin, ei dynaamisten. Dynaamisia köysiä koskeva UIAA 101 ei ota väriin mitään kantaa, vaikka muuten onkin erittäin kattava ja ilmeisesti EN 892:n pohjana käytetty standardi.

Tietämättömälle ulkopuoliselle tämä jättää hieman erikoisen vaikutelman; ikään kuin vastuu sysättäisiin “toiselle joukkuelle”. Eikä UIAA:n standardi kovin paljon kiinnostakaan semistaattisten, etupäässä työkäyttöön tarkoitettujen köysien valmistajia. Esimerkiksi oma suosikkiköyteni, Beal Access 11 mm Unicore, on ylpeästi 50% valkoista, 25% harmaata ja 25% muuta väriä ja punottu niin, että vaikutelma on ruudullinen eikä spiraalimainen.

Beal Accessin kuvio ei täytä UIAA 107:n vaatimuksia

Toiseksi yksivärisiä – siis UIAA 107:n väritystä koskevan vaatimuksen täyttäviä – dynaamisia köysiä on iät ja ajat ollut markkinoilla, joten väliäkö hällä.

Eräs sanaton sopimus köysien värien suhteen murtui käsittääkseni viime vuosikymmenellä, kun markkinoille tuli musta EN 892 -köysi. Toisin sanoen väreistä ei kannata yrittää päätellä mitään, vaikka UIAA 107 on saanut aikaan himmeästi mutta sitkeästi kytevän huhun, että spiraalimaisesta kuviosta voisi päätellä jotain.

Jos köydestä on mahdollista ottaa pieni näytepala, EN 1891 -köyden voi kuitenkin tunnistaa ytimen seassa kulkevan merkkinauhan avulla (katso kuva ylempänä). Toisaalta, jos ollaan tilanteessa, jossa ei ole varmuutta edes köyden tyypistä, kuinka voidaan tuntea sen käyttöhistoria riittävän hyvin, että köyttä ylipäätään olisi syytä käyttää?

Materiaalit

Euroopassa myytävät kiipeilyköydet ovat käytännössä nailonia. Dynaamisten ja semistaattisten ero ei ole niinkään materiaalissa kuin rakenteessa. Dynaamisen köyden ytimen rakenne on jousimaisempi.

Nailonin ominaisuuksiin kuuluu, että sen lujuus heikkenee oleellisesti märkänä. Kuivuttuaan köysi palaa ennalleen.

Euroopan ulkopuolella (tarkemmin EN 1891:n ulottumattomissa) käytetään muitakin materiaaleja. Tyypillisin työköyden materiaali nailonin lisäksi lienee polyesteri. Polyesteriköydet ovat nailonisiin verrattuna vähäjoustoisempia, eikä niillä ole märkänä heikkenemisen ongelmaa. Toki tällaisen köyden varaan putoaminen on vaarallisempaa, ellei nykäysvoimaa ole hallittu jollain muulla elementillä kuin itse köydellä. Toisaalta vähäjoustoisuus vähentää myös köyden hankautumista ja tekee köyden varassa toimimisesta helpompaa ja taloudellisempaa.

Pitääkö standardin täyttyä?

On oikein hyvä, että meillä on vahva “oikein toimimisen” kulttuuri kiipeilyssä. Vaatimus CE-merkinnästä on hyvä perusperiaate, kun kyse on ihmisten hengestä ja terveydestä. Vaikka mikä tahansa rautakaupan köysi olisikin suurella todennäköisyydellä riittävän lujaa, henkilönsuojainasetuksen vaatimusten täyttyminen ja sitä kautta CE-merkintä osoittaa, että valmistusvirheen todennäköisyys on puristettu hyvin pieneksi.

Toiseksi on hyvä, että välineitä käytetään käyttöohjeidensa mukaan valmistajan tarkoittamassa käytössä. Kiipeilyvälineissä “hyvyys” usein, kuten edellä, pelkistyy lujuudella mitattavaksi arvoksi. Ei kuitenkaan kannata vähätellä muita, joskus yllättäviä turvallisuuden osa-alueita. Vaikka itse tietäisi, ettei polyesteriköydessä ole EN 1891:n vaatimaa nykäysvoiman vaimennusta, saattaako a) siitä huolimatta erehtyä ja pudota tai pudottaa jonkun toisen köyden varaan liian rajusti tai b) olla jokin muu, itselle vielä tuntematon turvallisuustekijä?

Toisaalta esimerkiksi Yhdysvalloissa moni polyesteriköysi on hyväksytty työkäyttöön NFPA 1983 -standardin nojalla. NFPA:n (National Fire Protection Association) “siunaus” on merkittävä asia sikäläisillä markkinoilla, vaikka ei aivan CE-merkintää eurooppalaisittain vastaisikaan.

Jos muuttaa Yhdysvalloista Suomeen ja tuo mukanaan tällaista köyttä, muuttuuko se Atlantin ylittäessään jotenkin vaarallisemmaksi? Toki se saattaa viranomaisten tai vakuutusyhtiöiden silmissä ikään kuin  muuttuakin. Eikä siinä mitään, rajat on vedettävä ja ne saavat olla tiukkoja.

Mutta henkilökohtaista käyttöä tämä ei tietääkseni koske millään tavalla. Yksikään viranomainen ei ole kiinnostunut, vaikka joku huvikseen laskeutuisi Motonetista ostamallaan purjehdusköydellä (joka sivumennen sanottuna saattaisi olla erittäin hyvää siihen käyttöön – en todellakaan tiedä enkä väitä). Tätäkään en tiedä, mutta uskoisin, ettei Pohjola kysele CE-merkintöjen perään, jos sitten purjehdusköydellä laskeutuessa sattuu jotain ja tehdään vahinkoilmoitus Kiipeilyliiton vakuutuksen kautta. Tai jos kyselevät, jokainen ATC-tyyppistä laitetta kiipeillessään käyttänyt joutuu joka kerta selittelemään – lue lisää nörtimmästä blogistani.

No, pidän tosiaan hyvänä asiana sitä, että meillä on vahva “oikein toimimisen” kulttuuri. Kiipeillään vain omatkin kiipeilyt CE-merkityillä tuotteilla. Onneksi EN 1891 ei ole ehdoton vaatimus CE-merkinnälle (edellisessä linkissä on tästäkin). Itsellänikin on Beal Rescue VLS -polyesteriköyttä, jota Vandernet tuo maahan. Samoin Euroopassa on myytävänä ainakin Sterling HTP Static -köyttä ja varmasti monia muita.

Edellisestä seuraa muuten se, ettei CE-merkityllä “kiipeilyköydellä” pidä olettaa olevan edes EN 1891 mukaisia dynaamisia ominaisuuksia. Siispä taas kerran hieman syvemmältä penkominen kannattaa!

Luettavaa

UIAA:n standardit

Valitettavasti EN-standardit ovat maksullisia. Itse olen ostanut kymmenkunta kappaletta Eesti Standardikeskukselta, joilla lienee Euroopan edullisimmat hinnat. Lisäksi voi ihastella sukulaiskielen veikeää kauneutta: “Kukkumisvastased isikukaitsevahendid: Ühendusvahendid” eli “Personal protective equipment against falls from height: Connectors”. Itse standardi on toki saatavana englanniksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *