Köyden ankkuroiminen puuhun

Tuomas Pöysti 2020

Tämä on osa geokätköilijöille ja muille seikkailuhenkisille tarkoitetun kurssin materiaalia. Ota yhteyttä ja tule kurssille, jos olet kiinnostunut kokeilemaan! Pelkästään netistä lukemalla ei kannata kiipeilyä opiskella.

Yleistä

Tässä käsitellään tekniikoita, joilla köysi saadaan ankkuroitua puuhun korkeuksille, jotka eivät ylitä viittätoista metriä ilman kovaa harjoittelua tai lisävälineitä. Etenkin pelkän köyden heittäminen voi tuntua turhalta, koska sillä ei moni yllä kymmenen metrin korkeuteen.

Kannattaa kuitenkin huomata pari asiaa:

  1. (Toiseksi) alimmalle oksalle päästyään saattaa voida kiivetä oksia pitkin
  2. Köyttä voi heittää edelleen puussa, joskin matkat ovat paljon lyhempiä kuin maasta käsin.

Näistä taas on huomattava pari vielä tärkeämpää asiaa:

  1. Oksien kiipeäminen varmistettuna vaatii ymmärrystä nykäysvoimista, “fall factorista” ja iskuenergian vaimentamisesta. Jos nämä eivät ole hallussa, ei pidä kokeilla. Lehmänhännän on oltava aina tiukalla; sen varaan ei saa olla vaaraa pudota!
  2. On iso askel irrottaa puussa laskeutumislaite köydestä, jolla pääsee maahan. Putoamisen lisäksi altistuu jumiin jäämiselle. Ota huomioon väsyminen, silmiin joutuvat roskat, ampiaispesät, käsistä lipsahtavat laskeutumislaitteet ja niin edelleen.

Nöyryys ei silti tarkoita silmien sulkemista mahdollisuuksilta. On kuitenkin ymmärrettävä, että tällaiset sovellukset vaativat hyvän perusasioiden osaamisen. Aloita siis vähitellen ja lisää vaikeustasoa kun olet varma että osaat.

Heittopainon kanssa toimiminen, etenkin jos heittää puussa roikkuessaan, vaatii ehdottomasti kypärän ja suojalasit. Suojalasit on puiden kanssa touhutessa hyvät olla joka tapauksessa.

Köyden saaminen oksan yli

Ensin köysi on saatava sopivan oksan yli. Mikä on sopiva oksa? Jokainen päättää itse, kuinka arvioi oksan paksuuden ja terveyden. Harvat oksat ovat niin paksuja, että yleisesti voisi “luvata” niiden kestävän kiipeilyä. Köysiteknikkojen tai kalliokiipeilyn standardivaatimusten mukaista 15-25kN murtolujuutta on paha mennä takaamaan. Oksat ovat selvästi ankkuroinnin erikoistapaus ja vahvasti oman harkinnan ja riskiarvion varainen asia.

Kaikkiin oksiin pätee kuitenkin se, että ne ovat lujimmillaan lähellä runkoa. Oksan kannattaa olla hieman ylöspäin kasvava. Puun haara on toki hyvä, kunhan on muodoltaan riittävän pyöreä, että köysi suojineen mahtuu nätisti. Älä koskaan käytä muuta kuin rungon lähellä olevia kohtia!

Köysivyyhden heittäminen

Köyttä pystyy pienellä harjoittelulla heittämään reilun viiden metrin korkeuteen. On tärkeää ymmärtää, että köysi on saatava asettumaan lopulliselle paikalleen – toisin kuin heittopainon vetämä liina, köysi ei luista oksan yli. Siispä “heittopainoksi” on kasattava sellainen vyyhti köyttä, että se riittää oksalta maahan. Lisäksi vyyhti on jätettävä sopivasti viimeistelemättä, että se aukeaisi sopivasti päästyään oksan yli.

Jos olet ollut kursseillani, tiedät mitä tarkoittaa kun tehdään “mustekalalle huppu”. Jätä laittamatta huppu mustekalan naamalle ja käytä sitä sen sijaan kahvana, josta heität vyyhteä:

Tässä on melko reilun kokoinen (pitkä) heittovyyhti. Jos köysi on saatava osumaan tarkasti oksien välistä, vyyhdistä voi tehtä paljon napakamman paketin.
Kompaktimpi heittovyyhti

Vyyhdissä oleva köysi riittää siis oksalta takaisin alas, mutta myös oksan etupuolella oleva, ylöspäin menevä köysi on otettava huomioon. Kokoa se irtonaiseksi vyyhdiksi huonompaan heittokäteesi. Ideana on heittää heittovyyhti paremmalla kädellä mahdollisimman tarkasti oksan yli ja toisessa kädessä oleva osuus samaan aikaan ylöspäin niin, ettei se jarruta heittovyyhteä.

Jos köysi ei ole kovin pitkä, kannattaa kiinnittää toinen pää johonkin alhaalla (esimerkiksi poikkeuksellisesti astua pään päälle), muuten koko köysi voi aivan hyvin päätyä ulottumattomiin!

Hieman hämärä kuva, pahoitteluni. Kuvassa näkyy kuitenkin vasemmassa kädessä ollut vyyhti alempana ja heittovyyhti menossa oksan yli. Oksa on valittu tässä vain heittoharjoittelua varten.

Jos heittovyyhti ei purkaudu heti, yleensä riittää kun hieman kiskaisee sitä oksaa vasten.

Heittopaino ja -liina

Jos tavoitellaan korkeuksia, joihin ei köyttä itseään heittämällä yllä, avuksi tulevat heittopaino ja -liina.

“Liina” (engl. line) tarkoittaa vain narua, ja mikä tahansa noin 2 mm naru kelpaa. Arboristien varusteita myyvästä kaupasta saa ammattilaisten käyttämää, varta vasten suunniteltua narua, joka yllätyksettä on melko kallista (esimerkiksi euron metriltä). Hyvät heittoliinat ovat myös ylivoimaisen toimivia verrattuina rautakauppanaruihin. Heittoliinan tärkeitä ominaisuuksia ovat liukkaus ja sotkeutumattomuus.

Heittoliina pidetään heitettäessä väljällä “läjällä”, joka on kasattu niin, että se purkautuu päältä päin. Etenkin heittoliinan alapää kannattaa kiinnittää johonkin alhaalla! Hyvä (joskin jälleen kallis) kiinnityspiste on varta vasten myytävä kokoontaitettava kori, johon liinan voi kasata ja josta se purkautuu kauniisti. Kori estää liinan tarttumisen maassa oleviin oksiin ja auttaa pitämään liinan puhtaana. Myös kuljettaminen on helppoa, koska korin voi taitella kasaan ja jättää liinan sisälle sellaisenaan. Kuten kaikkien köysien ja narujen kanssa: pidä huoli, että molemmat päät ovat erillään läjästä, niin vältyt solmuilta.

Kallis ja hyvä kokoontaittuva kori heittoliinalle

Heittoliina kiinnitetään heittopainoon, jonka on oltava riittävän painava vetämään liina perässään oksan yli ja sen jälkeen vetämään liina oksan yli maahan – tässä on siis selvä ero köyden heittämiseen. Kaupalliset painot ovat kangaspusseja, joissa on lyijyhauleja. Tällainen pehmeäkin muutama sata grammaa painava pussi on hengenvaarallinen heiteltäväksi metsässä satunnaiseen suuntaan, ja satunnaisesti se harjoitellessa lentää. Älä siis askartele ainakaan umpimetallista heittopainoa.

Heittopainoa voi heittää kuten palloa (ala- tai yläkautta) tai sitten ottamalla narusta kiinni ja linkoamalla alakautta. Itselläni on tapana kiertää naru sormenpään ympäri niin, että se on lipsahtamaisillaan sormesta irti, ja pitää naru paikallaan peukalolla pinsettiotteella. Näin narun saa vapautettua suhteellisen hallitusti. Heittämistä pitää harjoitella kaikessa rauhassa, alkaen matalista oksista. Aluksi paino lähtee 180º viuhkassa mihin tahansa suuntaan, joten pidä hyvä huoli, ettei lähistöllä ole kypärättömiä tai ulkopuolisia ylipäätään.

Oli ote liinasta tai painosta mikä vain, älä juoksuta liinaa käden läpi ettei tule turhaa kitkaa tai jopa palovammaa. Ota aina vain lenkki liinaa käteesi, tai jos heität kuin palloa, anna painon liinapään jäädä peukalon puolelle. Kokeneet heittäjät voivat hanskat käsissään onnistua ohjailemaan heittoa liinaa jarruttamalla, mutta ainakin aluksi kannattaa antaa asioiden mennä omalla painollaan. Ja harjoitella paikassa, jossa ei pitäisi olla tarvetta hätäjarrutuksille.

Paino kannattaa kiinnittää liinaan jollain helposti avattavalla sorkalla, esimerkiksi leivonpäällä. Nimittäin kun heitto menee väärän (ja yleensä monen) oksan yli ja puun takana olevaan pusikkoon, ei kannata vetää painoa puun kautta takaisin vaikka miten laiskottaisi. Lipsahtaessaan oksan yli paino heilahtaa keinumaan, ja jos edessä sattuu olemaan toinen oksa, kiepsahtaa helposti sen ympäri kietoen liinan oksaan kiinni. Yksikin kierros aiheuttaa niin ison kitkan, ettei liina todennäköisesti liikahda tästä mihinkään. Kävele siis kiltisti pusikkoon, irrota liina, laita paino taskuun ja palaa vetämään pelkkä liina heittopaikalle.

Etenkin kun käytetään oksan ympärille kiristyvää ankkuria, saatetaan joskus haluta vetää heittopaino takaisin puuhun ja antaa heilahtaa väärän oksan yli. Huomaa, että painon voi tätä varten siirtää liinan toiseen päähän! Tässä kannattaa olla hyvin rauhallinen ja varovainen, ettei jumittavia kiepsahduksia pääsisi tapahtumaan. Heilahduksen voi tehokkaasti vaimentaa antamalla painolle narua, siis kasvattamalla heilahduksen sädettä. Ole siis aina valmis valauttamaan painoa alaspäin ja pyri vastustamaan kiusausta jarruttaa tai jopa nykäistä narua kun tulee jännä paikka.

Heittopainon käyttöön on apuvälineitä, kuten ritsoja. Huomaa, ettei 300g paino lennä juuri mihinkään millään käpyritsalla. Itse asiassa kevyimmän luokan metsästysaseen luodille ei vaadita enempää energiaa kuin mitä heittopaino asiallisella ritsalla saa. Nämä ritsat ovat siis hengenvaarallisia laitteita. Ne ovat myös vieneet sormia, kun ei ihan täysin ole ennakoitu, mitä kautta painon perään syöksyvä liina korista juoksee.

Liinan kiinnittäminen köyteen

Kannattaa huomata, että liinan (tai narun ylipäätään) kiinnittämiselle köyteen on toinenkin syy kuin vetää köysi puuhun. Jos nimittäin on oikein hyvä puu ja naru saatu oikein hyvän oksan yli, saattaa haluta jättää “access-narun”, ettei seuraavan kerran puuhun pyrkiessä tarvitse ottaa heittotalkoita uusiksi. Silloin on siis vedettävä lopuksi naru köydellä oksan yli.

Narun saa kiinnitettyä köyteen siansorkalla ja muutamalla puolipolvella (jotka itse asiassa ovat siansorkan puolikkaita). Kun viimeisen puolipolven tekee aivan köyden pään lähelle ja kiristää sopivasti, köyden pää ei tökkää kovin helposti mihinkään puussa:

Tämä tekniikka ei toimi köydellä narun vetämiseen: naru olisi saatava pidettyä koko ajan tiukalla, ja “väärästä suunnasta” tuleva oksan hankaus löysyttää sorkat siitäkin huolimatta.

Hienompi ratkaisu on kiinnittää köyden päähän kiinteä narulenkki. Kuumenna rautanaula punahehkuiseksi ja työnnä se köyden pään läpi. Nailon sulaa ja jähmettyy melko kestäväksi reiäksi, josta voit pujottaa noin 2 mm narun läpi ja solmia vaikka kaksoiskalastajalla lenkiksi. Liinan kiinnittämiseen lenkkiin sopii hyvin jalussolmu.

Puun suojaaminen

Oli ankkurointitekniikka mikä vain, on oltava hyvin hellävarainen puuta kohtaan. Etenkin geokätköillessä, kun sama puu ja samat otolliset oksat ovat jatkuvan kulutuksen alla.

Keväällä kannattaa jättää varsinkin männyt kokonaan rauhaan. Paitsi että oksien ohut kuori on hyvin herkkää, saa vielä kaupan päälle varusteensa pihkaisiksi – mikä on siinä tapauksessa ihan oikein.

Tekstiiliset köysisuojat eivät välttämättä riitä vähentämään köyden aiheuttamaa painetta riittävästi, mutta ottavat sahaavan kuormituksen puun kuoren sijasta.

PVC-letkua voi kokeilla. Sitä saa onneksi metritavarana, tai voi etsiä roskiskuntoisen puutarhaletkun ja tehdä ympäristölle pienen hyvän työn. Kannattaa kuitenkin huomata, että letkujen sisämitta on ilmoitettu “tiukkana” mittana, joten 11 mm köysi tarvinnee 15mm tai 16mm letkun. Ota köysi mukaan rautakauppaan ja sovita!

Letkusta kannattaa pätkiä eri mittaisia suojia. Oksan ympärille toimii myös usea peräkkäin asetettu letkunpätkä, kun taas terävät reunat sillan kaiteissa jne. tuppaavat löytämään juuri niiden välisen raon. Kovin pitkästä suojasta köyttä ei välttämättä saa ujutettua läpi.

Ankkuroiminen

Kun köysi on saatu oksan yli niin, että molemmat päät ovat maassa, on ainakin kaksi toimivaa tapaa ankkuroida köysi.

Oksan ympärille kiristyvä ankkuri

Pidän itse paljon tästä tekniikasta. Varsinainen ankkuri on oksan luona ja koko köysi on käytettävissä, kun on päästy puuhun. Tällä tekniikalla voi myös puussa rakentaa alasvedettävän laskeutumisankkurin, vaikka olisi kiivennyt ylöspäin “slingitekniikalla” tai oksia pitkin.

Haittapuolena tässä tekniikassa on se, että köysi on saatava yhden oksan ympäri, tai ainakin lähellä toisiaan olevan oksajoukon, jossa kaikki oksat ovat riittävän lujia. Toiseksi on pidettävä hyvä huoli etteivät kiipeilyköysi ja alasvetoköysi mene sekaisin. Jos rakentaa tällaisen ankkurin puussa laskeutuakseen, on muistettava viedä molemmat köydet samaa reittiä alas!

Köyttä tämä menetelmä kuluttaa normaalisti noin kolme kertaa kiipeiltävän matkan. Jos köysi ylettää vain juuri ja juuri maahan molemmilla puolilla, köyden päät voi solmia yhteen, jolloin ankkurin ylös ja alas vetäminen muistuttaa lipun vetämistä salkoon ja laskemista.

Kahdeksikko toimii solmuna oikein hyvin, mutta alppiperhonen on tarkoituksenmukaisempi.

Oksan yli taittuva köysi

Yksinkertaisuudessaan tämä tekniikka tarkoittaa oksan yli juoksevan köyden toisen pään ankkuroimista alas.

Tämä ilmeisesti geokätköilijöiden keskuudessa perinteisempi tekniikka on tavallaan yksinkertaisempi ja toimii kuinka tahansa monen oksan yli kulkevalla köydellä. Itse asiassa tämä toimii vaikka muurin yli heitetyllä köydellä – tai talon katon harjan, kuten joskus lumitöissä tehdään.

Huonoista puolista voisi aloittaa vaikka vertaamalla juuri katon harjaan. On nimittäin huolellisesti pysyteltävä oikealla puolella harjaa tai oksaa. Kun lisäksi koko köysi on enemmän tai vähemmän jännitettynä, ja koska “vähäjoustoinenkin” kiipeilyköysi on oikeastaan hyvin joustavaa, saattaa köysi vetää lähellä oksaa olevaa kiipeilijää yllättävän hanakasti oksan väärälle puolelle, kun painoaan yhtään hellittää köydeltä esimerkiksi astumalla alemmalle oksalle.

Tämä on pahimmillaan vaarallista ja vähintään hankalaa, koska liian lähelle oksaa tuotu tarrain jumittuu helposti oksaa vasten köyden vetäessä sitä ylöspäin. Toisella ankkurityypillä voi suhteellisen huolettomasti työntää jopa hampaallisen tarraimen melkein oksaan kiinni.

Köyden joustavuudesta johtuen oksan suojaaminen on erityisen tärkeää ja vaikeaa. Etenkin keväällä puun kuori on hyvin herkkää sahaavalle paineelle, jota tällainen ankkuri oksan yläpuolelle aiheuttaa. Köydellä voi vetää oksan päälle suojan solmimalla suojan alle vetosolmun, jonka saa kiskaistua auki kun suoja on paikallaan. Suojan on kuitenkin oltava sellainen, että se pysyy oksaan nähden paikallan ja antaa köyden liukua vapaasti, muuten suoja ei jää paikalleen. Kun suoja sitten ei liiku köyden mukana vaan pysyy oksan päällä, sen saa alas vastaavasti lisäämällä solmun köyteen kun vetää köyttä alas.

Itse ankkuroiminen on turvallista tehdä saman puun tyveen, kunhan käyttää riittävän kitkaista solmua. Solmunhan on kestettävä kuormitusta pystysuunnassa, puun rungon suuntaisesti. Yksinkertaisin ratkaisu on solmia kahdeksikko niin, että lenkki menee kaksi kertaa puun ympäri. Solmu on aseteltava mahdollisimman “kireään” asentoon, jotta köyden valuminen kiivettäessä olisi mahdollisimman vähäistä. Kokonaan siitä ei millään pääse eroon, siis huomautetaan vielä kerran oksan suojaamisen tärkeydestä!